Colemont Finlandin peruskivijalka on kiinteistöpalveluissa

Colemontin vakuutusmeklari on vakuutusyhtiöistä riippumaton vakuuttamisen ammattilainen, jonka puoleen voi kääntyä niin taloyhtiön isännöitsijä kuin hallituksen jäsenkin. Turhia kysymyksiä ei kiinteistövakuuttamisen liittyvissä asioissa ole.

– Kaikkiin kysymyksiin meidän osaava tiimimme etsii vastaukset, sanoo pitkän linjan kiinteistövakuuttamisen ammattilainen, Antero Miikki. Antero on ollut valamassa Colemontin perustaa Suomeen vuonna 2005 ja hoitaa asiakkaittensa kiinteistövakuutusasioita tiiminsä kanssa ystävällisellä mutta jämäkällä otteella.

Miksi kannattaa käyttää Colemontin vakuutusmeklarin kiinteistöpalveluita?

Vakuutusten vertailu on tunnetusti hankalaa ja työlästä sellaiselle, joka ei tee sitä työkseen.

-Mutta me teemme. Koska vaihtoehtoja on paljon ja jokaisen taloyhtiön tarpeet ja kiinteistöt erilaisia, on tärkeää ottaa vakuuttamisen ammattilainen mukaan ajoissa.

Kun Colemont Finland Oy alkutaipaleellaan lähti kasvattamaan asiakaskuntaansa kiinteistöpalvelujen kautta, on asiakkaita pelkästään kiinteistöpuolella jo 15 000. Colemont Finland Oy onkin kiinteistön vakuuttamisen puolella Suomen suurin vakuutusmeklariyritys.

-Suomesta puuttui meidän kaltainen toimija. Teemme perustyön lisäksi paljon avointa yhteistyötä, mm. Kiinteistöliiton kanssa. Kehitämme jatkuvasti asiointia ja tiedon saantia asiakkaalle helpommaksi. Sähköinen palvelujärjestelmämme on saanut kiitosta selkeäkäyttöisyydestään. Kehitämme sitä edelleen niin, että taloyhtiön hallitus saa yhdellä silmäyksellä tiedon vakuutuksistaan ja muutamalla lisäklikkauksella esiin yhtiön vakuutuskorvaushistorian. Taloyhtiöiden vanhetessa ja osakkaiden vaihtuessa kiinteistön edun valvontaan pohjautuvalle palvelullemme on entistä enemmän kysyntää, Antero kertoo.

Oikea hinta ja ehdot

Eräs syy siihen, miksi asiakkaat ovat tyytyväisiä Colemontin palveluihin, on toimintatavan läpinäkyvyys.

-Asiakas tietää tarkkaan, mitä teemme – ja miksi teemme niin, Antero painottaa.

Ennakkokartoitus on tärkeä vaihe, jonka mukaan palvelut voidaan muokata juuri sopivankokoiseksi. Eihän talon ympärille rakennettavan aidan tolppien valamiseksikaan tilata betoniautoa. Asiakkaalle parhaimman vakuutusratkaisun selvittämiseksi ja ylläpitämiseksi Colemontilla panostetaan tosissaan; tämä on yksi syy Colemontin lisääntyviin pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin.

-Olemme myös hyvin tavoitettavissa. Meillä sitoutuminen asiakaspalveluun on osa perusarvojamme. Osaamme ja haluamme tehdä työmme mahdollisimman hyvin.

Tarjousten hintavertailuksi voi joku toki kutsua kahden annetun hinnan vertaamista toisiinsa. On kuitenkin kokonaan eri asia tuntea markkinahintataso, ehtojen vaikutukset hintaan sekä kilpailuttaa tarjouksia.

-Hoidammekin kaikkia asiakkaitamme niin, että vaikkei vahinkoja sattuisikaan niin vähintään vuosikäynti tehdään. Silloin pohditaan, josko vakuutusmuutostarpeita löytyy. Lisäksi pidämme asiakkaitamme jatkuvasti ajan tasalla vakuutusehdoissa tapahtuvien muutosten sekä korvauskäytäntöjen osalta. Elämmehän vauhdilla muuttuvassa maailmassa.

Vahinkojen hoito

Ympärivuorokautinen vahinkopäivystys sekä selkeä ja ripeä vahinkoprosessin kulku ovat Colemontilla tätä päivää.

- Vahingon sattuessa toimimme ripeästi. Olemme mukana tiiviisti vahinkotilanteessa. Laadimme vahinkoilmoituksen, kirjaamme kustannukset ja korvaukset. Korvauspäätöksen saavuttua tarkastamme sen huolellisesti ja tarvittaessa teemme uudelleenkäsittelypyynnön vakuutusyhtiöön tai lausuntopyynnön Vakuutuslautakuntaan, kertoo vahinkopäällikkö Jani Korhonen.

Yhteydenpito asiakkaan ja Colemontin vakuutusmeklareiden välillä voi tapahtua monella eri tapaa, asiakkaan toiveen mukaisesti.

-Puhelin, faksi, kirje, sähköposti, internet ja oma extranet-palvelumme ovat kaikki asiakkaittemme käytössä, Jani muistuttaa.

Colemontin sähköisen kiinteistöohjelman ja CoFiNet-extranetin avulla Colemontin asiakkaat voivat hakea ajan tasalla olevaa tietoa vakuutusasioista silloin, kun se heille parhaiten sopii.

Esimerkki taloyhtiön saamasta lisäkorvauksesta:

Taloyhtiön asuinhuoneistossa oli haljennut wc-säiliö ja tästä seurasi iso vesivahinko. Korvauspäätöksessä vakuutusyhtiön tarkastaja oli ottanut erityisomavastuuta 25%. Tämä oli oikein. Tämän lisäksi tarkastaja oli ottanut ikäpoistoa. Vakuutusehtojen mukaan näin ei olisi pitänyt tehdä. Colemont teki uudelleenkäsittelypyynnön tarkastajalle. Virhe korjattiin. Taloyhtiö sain lisäkorvausta lähes 10 000 euroa.

Haastattelija: freelance toimittaja Päivi Remes, toukokuu 2009