Colemont Finland Oy:n arvot
Arvot kuvastavat tapaamme tehdä töitä ja muistuttavat, mitkä asiat olemme kokeneet yhteisesti tärkeiksi. Haluamme yhtiönä ja yksilöinä olla lähellä asiakastamme. Tahdomme asiakkaidemme huomaavan, että asioiminen kanssamme on mutkatonta ja helppoa. Kaikessa toiminnassamme on tärkeää yhdessä tekemisen ilo. Siksi olemme kiteyttäneet arvomme yhteen sanaan: KUMPPANUUS, joka koostuu mielestämme seuraavista tekijöistä:

AVOIMUUS
Avoimuus on edellytys hyvälle kumppanuudelle. Toimimalla aina avoimesti vahvistamme asiakkaidemme ja muiden kumppaniemme luottamusta meihin. Sisäisessä avoimuudessa vaalimme innovatiivisuutta ja osallistumisen tärkeyttä.
ASIAKASTYYTYVÄISYYS
Asiakkaiden tyytyväisyys on kaiken toimintamme lähtökohta. Tavoitteemme on tarjota alan parasta ja laadukkainta vakuutusmeklaripalvelua, niinpä järjestelmiemme ja materiaalimme korkea laatu onkin meille kunnia-asia. Laadun takaamiseksi kehitämme aktiivisesti uusia palvelumuotoja, ja olemme avoimia uusille ehdotuksille toimintamme kehittämiseksi.
KEHITYS
Tavoitteemme on toimia alamme kehityksen kärjessä.
Erityisen tärkeänä koemme teknisten ratkaisujen ja uuden ajattelun kehittämistä asiakkaidemme parhaaksi. Vaihtoehtoisten toimintamallien luomisessa otamme huomioon myös yhteistyökumppaniemme mielipiteet ja toiveet. Kehitys ei ole mahdollista ilman osaavaa henkilökuntaa. Tämän vuoksi Colemont Finland Oy tukee ja kannustaa henkilökuntaa opiskelemaan ja kehittymään sekä ammattilaisena että ihmisenä.
KUNNIOITUS
Toimintamme tähtää aina pitkäaikaiseen yhteistyöhön, josta muodostuu luottamuksellinen kumppanuus yhtiömme, asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme välille. Kunnioittamalla tätä yhteistyötä ja toimimalla tehokkaasti omissa tehtävissämme muodostamme vahvan joukon, takaamme asiakkaillemme laadukkaan palvelun ja varmistamme toimintamme jatkuvuuden.

