Colemont tarjoaa yrityksille kattavat vakuutusmeklaripalvelut
Colemont Finland Oy:n myyntijohtaja Pertti Lehto on vakuutusmeklari, joka omaa kokemusta neuvottelupöydän joka puolelta. Jo pienestä pitäen Perttiä on kiehtonut kaikki turvallisuuteen liittyvä ja siksi työkokemustakin on vuosien varrella kertynyt sekä turvallisuuslaitteiden että vakuutuspalveluiden parista.
Colemontilla Pertti pystyy hyödyntämään pitkän ja laajan kokemuksensa asiakkaidensa eduksi yhdessä Colemontin osaavien asiakaspäälliköidensä kanssa. He ovat myös rekisteröityjä vakuutusmeklareita eli vakuutusvälittäjiä.
-Yrityksemme monipuolisesta kokemuksesta on etua kaikessa toiminnassamme. Olemme suunnitelleet toimintamallimme niin, että kaikki vakuuttamisprosessiin liittyvät osaset toimivat mahdollisimman jouheasti.
Myös vakuutustarvekartoituksessa on tärkeää huomioida kaikki tarpeellinen.
-Hyvä vakuutusmeklari osaa tehdä ehtolaajennukset, joita tavallisissa vakuutuspakettiratkaisuissa ei ole lainkaan. Lisäksi vahingonkorvauksia koskevissa ristiriitatilanteissa osaavat vahinkoasiantuntijamme pystyvät mahdollisimman hyvin valvomaan asiakkaamme etuja.
Yhteistyö luottamuksellisesti ja selkeästi sopien
Kun vakuutusmeklarin tehtävät määritellään selkeästi kirjallisessa toimeksiantosopimuksessa, asiakas tietää, mitä on tilannut.
-Tuotamme tehdystä työstä ja tuloksista kirjalliset raportit, jotka esittelemme asiakkaalle.
Vakuutustarve kartoitetaan toiminnan muutoksien yhteydessä
-Vakuutuskartoitus tehdään säännöllisesti ja aina asiakkaan toiminnan muuttuessa. Teemme ehdotuksen vakuutusturvan muuttamiseksi, mikäli sille ilmenee tarvetta. Kerromme myös asiakkaalle, miksi muutokset on nähty meillä aiheelliseksi. Samalla perehdytämme asiakkaan vakuutusturvaansa, vakuutusehtoihin ja suojeluohjeisiin.
Muutoinkin Colemontin palvelukonseptiin kuuluu, että asiakas saa liiketoimintansa kannalta oleellista tietoa vakuuttamisesta.
-Toimimme ikään kuin asiakkaan vakuutusviestintätoimistona. Seuraamme hänen puolestaan vakuutusalan tiedotuksia ja alalla käytävää keskustelua. Tiedotamme vakuutuksia ja vakuutusalaa koskevista olennaisista muutoksista ja kerromme niiden vaikutuksista asiakkaan liiketoimintaan.
Konkreettista apua vakuutuspaperiviidakossa
Suurten linjojen, kuten vakuuttamispolitiikan laadintaan, on luonnollisesti hyvä saada asiantuntija-apua. Vakuutusasioihin liittyvää dokumenttia tuntuu postipinosta kuitenkin löytyvän säännöllisesti, yrityksen koosta riippumatta. Colemont on vastannut tässäkin asiakkaittensa huutoon.
- Laadimme vakuutusten tarjouspyyntöasiakirjat ja teemme tasapuolisen tarjousvertailun. Vastaanotamme ja tarkistamme vakuutusasiakirjat, vakuutusilmoitukset ja muut vakuutusyhtiöiltä asiakkaalle toimitettavat asiakirjat. Me luemme ehtoluettelot ja vakuutussopimusten pienellä painetut tekstit.
Henkilökohtaiset tapaamiset ja joustava palvelu
Pelkkiä papereita ei Colemontilla kuitenkaan pyöritellä. Asiakasyrityksen avainhenkilöitä henkilökohtaisesti haastattelemalla saadaan tärkeää tietoa yrityksen kriittisistä toiminnoista ja näin ollen myös riskien suuruudesta.
- Lisäksi tiedostamme tehokkaan ajankäytön merkityksen asiakkaallemme. Tarjoammekin useita eri yhteydenottokanavia nykytekniikan mahdollistamin keinoin. Näin kokonaisasiointi muodostuu mahdollisimman joustavaksi.
Lisähyötyjä Lontoosta
Kotimaan vakuutusmarkkinoiden lisäksi Colemont Finland pystyy tarjoamaan asiakkailleen Colemont Groupin palvelut ja laajan verkoston hyödyt. Kansainvälisten vakuutusten sijoitus- ja vakuuttamisasiantuntijat ovat näin myös Colemont Finland´n asiakkaiden käytössä. Vakuutusturva on haettavissa Lontoon markkinoiden kautta.
Asiakkaalle parasta onkin, että kaikki vakuuttamiseen liittyvä asiantuntijapalvelu löytyy samasta paikasta, tutun yhteyshenkilön kautta. Lisäksi on keskeistä, että vakuutusratkaisuissa on hyödynnetty kattavasti koko vakuutusyhtiökenttä ja vakuutukset saa nettohinnoin.
-Meillä asiakas maksaa vain tehdystä työstä. Ja työmme teemme mahdollisimman hyvin.
Haastattelija: freelance toimittaja Päivi Remes, toukokuu 2009


